sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Terve taas ja anteeksi jälleen kerran, että emme ole kirjoitelleet. Tämä johtunee siitä, että on taas ollu kaikenlaista muuta puuhaa. Mutta tämän lorun olette varmaan kuulleet ennenkin niin mennää suoraan asiaan...

Viime viikko oli aika metka. Maanantaina ahkeran ja virkeän opiskelupäivän jälkeen peräpoika Jalle paineli ja majoittautui paikallisen metsäoppilaitoksen soluun viikoksi peräpoika Dillen kanssa. Päivän Dille oli metässä ja milloin missäkin ja minä puolestani omilla teilläni. Illat katsoimme eräänlaisia elokuvia ja yhden komediankin.
Taidamme tällä hetkellä kuitenkin olla ainoat ihmiset Suomessa, joille talvi ei tullut yllätyksenä. Meidän mielestä lämpötilan ja muinavuosina kertyneiden oletusten perusteella voidaan päätellä talven tulo vuodesta toiseen, ja on hyvin loogista olettaa, että tämä vuosi ei tee poikkeusta. Eli talvi ei vain voi tulla yllätyksenä. Yllätys talvi kuulostaa yhtä tyhmältä kuin se, että jotkut menevät sateella uimaan sateenvarjon kanssa etteivät kastu. Samaan kategoriaan kuuluu myös hyvin yleinen lausahdus saunassa: Ai hitto kun täällä on kuuma!

Itsenäisyyspäivä on tulossa joulun ohella melkoista vauhtia. Tunnelma alkaa jo tiivistyä molempiin juhliin ja myös Peräpojat ovat aikoneet kirjoittaa pukille ja kunnioittaa Suomen itsenäisyyttä ajattelemalla, ja katsomalla mm. linnan juhlat. Perinteisesti Peräpojat ovat joulun jälkeen tulevan uuden vuoden alla ajaneet ns. Uuden vuoden rallia ja viime vuodelta muistoiksi keräytyi mm. kaatunut mönkiä sekä perunasalaatti, makkara ja sinappi.

Tähän loppuun täysin asian kuulumaton kuva, jonka otin viime talvena kun rakkaat planeettamme Jupiter ja Venus lensivät ylitsemme.
Jompi kumpi on Jupitero ja jompi kumpi on Veeenus
Tällaista tällakertaa. Lisää päivityksiä tulossa taas joskus. Pidetään lippu korkealla ja sepalus auki. -Jalle