Eräänä kauniina sunnuntaiaamuna päätimme vaihtaa vapaalle ja lähteä huvittelemaan. Kovin lyhyttä reissua tästä oli kuitenkin turha odottaa, sillä yhdensuuntaista matkaa oli reippaat 300km. Sen lisäksi ajoreittimme kulki halki Suomen, eli suoraa tietä oli mahdoton löytää. Matkalla oli erilaisia teitä laidasta laitaan, pienistä kyläteistä isoon moottoritiehen.
Pitkän matkan vuoksi lähdimme matkaan aamu seitsemältä. Ajelimme ensimmäiset tunnit täysin ruuhkattomilla teillä kohti ensimmäistä pysähdystä, ABC Äänekoskea. Siellä söimme aamupalan ja ostimme juomista, sillä seuraavalle etapille oli 2,5h matka. Pitkää matkaa helpottivat kauniit järvimaisemat, sekä kaunis sää. Seuraava pysähdys oli ABC Lapualla. Emme turhaa vetkastelleet ruokaillessa, sillä PowerParkkiin oli enää 25min matka.
Tämä viimeinen 30km muistutti paljon rakkaita kotiseutujamme. Paljon peltoja ja maalaistaloja. Ei isoja kauppoja saati ostoskeskuksia, vain pieniä mukavia kyläkauppoja. 2km ennen PowerParkkia aloimme miettimään, onko täällä huvipuistoa ollenkaan. Laakeat pellot jatkuivat silmän kantamattomiin. Vain lisääntynyt opasteiden määrä kertoi huvipuiston lähestyvän. Aivan yllättäen huomasimme pellon takaa siintävän tornin. Ei ollut ihmekkään että se tuli ensimmäisenä näkyviin, sillä olihan kyseessä 75 metrinen vapaapudotus torni. Taas jonkin matkaa ajettuamme alkoivat myös muut laitteet hahmoittua horisontista.
Perille saavuttuamme ja parkkipaikan löydettyämme lähdimme kävelemään kohti lipunmyynti pistettä. Sillalle päästyämme eteemme avautui ensimmäistä kertaa koko huvipuiston kattava näkymä. Valitettavasti puisto oli niin laaja, että kamera sai kuvattua siitä vain keskimmäisen kohdan. Kuvasta pois jäävät vasemmalla puolella oleva vesialue sekä oikealla oleva karting rata. Myös vapaapudotus torni puuttuu.
Ostimme rannekkeet ja lähdimme suuntaamaan kohta Läntistä sisäänkäyntiä.
Ensin kävimme ottamassa tuntumaa suurissa laitteissa ja niiden jälkeen menimme ns. megaluokan laitteisiin. Parhaaksi laitteeksi valikoitui odotetusti Booster.
Valitettavasti emme kuitenkaan ehtineet käydä siinä kuin yhden kerran, sillä se ja vapaapudotus torni olivat päivän aikana neljä kertaa korjattavina. Lisäksi Boosterin kohdalla käyntikertoja rajoitti noin tunnin mittainen odotusjono.
Jonottaa saimme myös kauden uutuus vuoristorataan. Kyseessä oli vesivuoristorata, joka täyttää lupauksensa - kukaan meistä ei jäänyt kastumatta. Jonoista ja hyvien laitteiden määrästä kertoo se että huvipuistossa viettämämme 7h aikana ehdimme käydä vain kolmessa laitteessa kaksi kertaa. Kaikissa muissa jouduimme tyytymään yhteen käyntikertaan. Olisimme voineet tietenkin jättää megalaitteet väliin, jolloin olisimme ehtineet käydä isoissa laitteissa useita kertoja, mutta juuri megalaitteiden takia me PowerParkkiin lähdimme. Yksinkertaisesti, mikään muu huvipuisto Suomessa ei pysty kilpailemaan näiden laitteiden kanssa, ainakaan tällähetkellä. Myös alueen siisteys ja teemoitus ovat ehdottomasti parhaat.
Seuraavat kuvat on kopioitu sivulta: http://www.powerpark.fi/aineistopankki
Päivän PowerParkissa lopetimme ruokailuun. Sen jälkeen lähdimme kävelemään takaisin autolle. Matkalla parkkipaikalle Valio oli järjestänyt iloisen yllätyksen ja oli jakamassa rekka-autollista uutta jugurttiaan huvipuiston käviöille, täysin ilmaiseksi. Onneksi matkaamme oli sattunut autojääkaappi, jonka kannoimmekin täyteen jugurttia. Lähdimme ilta kahdeksalta ajamaan kohti kotia, jälleen pitkä matka edessämme. Pysähdyimme uudestaan ABC Lapualla ostamassa hiukan purtavaa ja juomista. Tälläkertaa ajoimme pois Jyväskylän kautta ja pysähdyimme vielä Vaajakosken ABC:llä. Söimme pikaisesti iltapalaa ja jatkoimme matkaa kohti kotia. Pieksämäelle saavuimme yhdeltä yöllä.